Löydä sinulle sopiva äänikortti
Äänikortti on yksi tärkeimmistä osista signaaliketjua, kun puhutaan musiikin äänittämisestä tai tuottamisesta. Se on kuitenkin laite, jonka hankkimisessa saattaa takaraivoon hiipiä pieni epätoivo, sillä vaihtoehtoja alkaa nykypäivänä olemaan erittäin runsaasti. Hyvä äänikortti on kaiken äänittämisen perusta, ja se mahdollistaa monia eri asioita riippuen käyttäjänsä tarpeista. Monet hankkivat äänikortin umpimähkään lähinnä hintatason pohjalta, mutta asiassa on paljon muitakin osa-alueita, jotka tulisi ottaa huomioon. Tämän tekstin tavoitteena on koota selkeä tietopankki, jonka jokainen musiikin tekijä voi lukaista lävitse, ennen kuin lähtee valitsemaan äänikorttia omaan musiikin äänittämiseen. Esittelen tekstissä myös kolme erilaista äänikorttia, jotka eroavat ominaisuuksiltaan ja käyttötarkoitukseltaan merkittävästi. Valikoin esittelyyn kohtuullisen hintaluokan äänikortteja, jotka ovat lähes jokaisen musiikin tekijän kukkaron ulottuvilla.
Mitä ominaisuuksia tarvitset äänikortilta?
Äänikortti on siis laite, jolla saadaan äänisignaaleja sisään ja ulos tietokoneesta. Huomioi, että tässä tekstissä ei käsitellä PCI-väylään asennettavia äänikortteja (kuten vaikkapa Creative Sound Blaster Z), joiden pääasiallinen käyttötarkoitus on esimerkiksi pelaaminen. Musiikin tekemiseen käytettävät äänikortit ovat useasti niin sanottuja ulkoisia äänikortteja, jotka liitetään tietokoneeseen käyttämällä USB-, firewire- tai thunderbolt-väylää.
Kun valitset itsellesi äänikorttia, mieti hetki mitä ominaisuuksia oikeasti tarvitset äänikortilta. Oletko mahdollisesti äänittämässä kokonaista rumpusettiä tai haaveiletko liveäänitysten tekemisestä treenikämpällä? Teetkö musiikkia lähinnä kotona ja äänität maksimissaan lauluja tai linjasignaaleja? Kuljetko äänikortin ja läppärin kanssa ympäri maailmaa ja osallistut vaikkapa co-writing-sessioihin? Onko äänityösi pääpaino miksaamisessa? Kaikissa näissä tapauksissa tarpeesi äänikortilta ovat hyvin erilaiset ja äänikortin valinta kannattaa tehdä tarpeidesi mukaan.
Sisään- ja ulostulot
Aluksi on hyvä ymmärtää hieman termistöä aihealueen ympärillä. Ääntä voidaan liikuttaa ympäriinsä monella eritasoisella signaalilla ja signaali voi olla analogista tai digitaalista. Alla lyhyt selitys yleisimmistä termeistä:
A/D-muunnin
- Komponentti, jonka tarkoitus on muuttaa analoginen signaali digitaaliseen muotoon. Esimerkkinä vaikkapa koskettimien liittäminen äänikorttiin. Koskettimista tuleva signaali on linjatasoista analogista signaalia, joka muutetaan ykkösiksi ja nolliksi A/D-muuntimessa, ja näin ollen ääntä voidaan muokata tietokoneen sisällä digitaalisesti.
D/A-muunnin
- D/A-muunnin taas muuttaa tietokoneen sisällä kulkevaa digitaalista informaatiota takaisin analogiseksi signaaliksi. Esimerkkinä äänikortin kuulokeulostulo, jossa digitaalinen signaali muutetaan takaisin sähkövirraksi.
Mikrofonisisääntulo
- Mikrofonisisääntulo tarkoittaa äänikortin liitäntää, jonka yhteydessä on vahvistin, ja sen tarkoitus on vahvistaa heikkovahvuuksista mikrofonisignaalia ja muuttaa se digitaaliseen muotoon. Mikrofonisisääntulo yhdistelee siis mikrofoniesivahvistinta ja A/D-muunninta. Signaali kulkee useimmiten sisään XLR-liittimen avulla.
Linjasisääntulo
- Linjasisääntuloon voidaan yhdistää suoraan linjatasoisia signaaleja, joita ei tarvitse erikseen vahvistaa. Signaali siis vain muutetaan digitaaliseen muotoon. Ylläkuvattu koskettimien liittäminen tietokoneeseen tapahtuu siis linjasisääntulon kautta. Linjasisääntulot hoidetaan perinteisesti 6.3 mm jakkiliittimellä.
Instrumenttisisääntulo
- Instrumenttisisääntulo toteutetaan myöskin 6.3 mm jakkiliittimellä, mutta se eroaa linjasisääntulosta sen sisääntuloimpedanssin osalta. Instrumenttisisääntulo on niin sanottu korkeaimpedanssinen sisääntulo, ja se on suunniteltu vastaanottamaan heikkotasoisia signaaleja suoraan kitarasta tai bassosta. Kun äänität DI-signaaleja, älä siis liitä kitaraasi suoraan linjasisääntuloon, sillä kitarastasi tuleva signaali on liian heikkotehoista. Älä myöskään liitä linjatasoista signaalia syöttävää laitetta instrumenttisisääntuloon, sillä se saattaa aiheuttaa signaalin säröytymisen. Jos äänität DI-signaaleja ja äänikortistasi ei löydy instrumenttisisääntuloa, tulee sinun käyttää DI-boxia, joka liitetään mikrofonisisääntuloon.
Linjaulostulo
- Linjaulostulo taas nimensä mukaisesti muuntaa digitaalisen informaation takaisin linjatasoiseksi analogiseksi signaaliksi. Näitä ulostuloja tarvitaan esimerkiksi kun luodaan erilaisia kuuntelumiksauksia äänitystilanteissa tai jos halutaan miksatessa käyttää tietokoneen ulkopuolisia kompressoreita tai ekvalisaattoreita.
Kuulokeulostulo
- Kuulokeulostulossa yhdistyy D/A- muunnin ja kuulokevahvistin. Kuulokkeita ei siis voi liittää suoraan linjaulostuloon, sillä linjatasoisen signaalin voimakkuus ei ole tarpeeksi suuri liikuttamaan kuulokkeiden kaiuttimia.
Digitaaliset liitännät
- Ääntä voidaan kuljettaa myös digitaalisesti tietokoneelta tai laitteelta toiselle. Tällaisia liitäntöjä ovat muun muassa ADAT, AES/EBU, MADI tai S/PDIF. Tämä on tehokas tapa liikuttaa signaaleja, ja se ei yleensä vaikuta signaalin laatuun huonontavalla tavalla. Näitä liitäntöjä voidaan käyttää esimerkiksi laajentamaan äänikortin sisään- ja ulostuloraitojen määrää toisella laitteella.
MIDI
- MIDI-sisään- ja -ulostuloilla voidaan ohjata erilaisia tietokoneen ulkopuolisia laitteita, kuten esimerkiksi syntikoita. MIDI mahdollistaa myös tietokoneen sisäisten ohjelmistojen ohjaamisen ulkopuolisella laitteella, esimerkkinä MIDI-koskettimisto, jolla ohjataan tietokoneen sisäistä piano-plugaria.
Word clock
- Word clock -liitännällä voidaan synkronoida useita digitaalisia laitteistoja. Jos omistat monta digitaalista laitetta, joita käytät synkronoidusti, saatat tarvita ulkopuolisen kellolaitteen, joka toimii ns. word clock masterina. Ulkopuolisia kellolaitteita käytetään kuitenkin useimmiten vain ammattitason laitteistojen kanssa studioissa. Monessa tapauksessa sinun ei tarvitse kiinnittää tähän liitäntään huomiota. Jos äänistriimiisi ilmestyy uuden digitaalisen laitteen lisäämisen jälkeen kuultavia räpsyjä tai säröä, on useasti kyse word clock -ongelmasta. Joka tapauksessa yhden laitteen on oltava word clock master – ja muut word clock slave -asetuksilla.
Moniraitaäänittäminen tietokoneella
Jos sinulla on tavoitteena äänittää äänikortilla vaikkapa rumpusettiä tai tehdä liveäänityksiä, on äänikortin valinnassa painotettava mikrofonisisääntulojen määrää. Rumpusetin äänittämiseen tulet tarvitsemaan vähintään 8 kanavaa mikkietuasteita. Monesti yhden äänikortin maksimimäärä onkin tuo 8 kpl mikkietusia, mutta raitamäärät lähes kaikissa tapauksissa on laajennettavissa vaikkapa ADAT-liitännän avulla. Toki voit ulkoistaa mikrofonisignaalien vahvistamisen ulkoiselle mikserille ja ajaa sieltä signaalit äänikortin linjasisääntuloon yksittäisinä raitoina. Tällöin et tule tarvitsemaan äänikortilta niin montaa mikrofonisisääntuloa ja kannattaa valita äänikortti, jossa painottuu linjasisääntulojen määrä. Näin saat todennäköisesti samaan rahaan paremmat A/D-muuntimet. Ota myös huomioon, tuletko tarvitsemaan phantom-virtaa mikrofoniesi kanssa ja kuinka monessa kanavassa phantom tulisi olla.
Keskihintaluokan äänikorteissa, joissa on useita mikkietusia, tulet saamaan samalla rahalla enemmän kanavia, mutta jossain määrin laadun kustannuksella. Tämän pointin merkityksellisyydestä toki voi nykypäivänä jo hieman kiistellä, sillä keskihintaluokan äänikorttien laatu ylipäätään on parantunut viimeisen 20 vuoden aikana hurjasti. Itse en näkisi komponenttien laadun tulevan esteeksi varsinkaan kotistudiossa.
Moniraitaäänittämiseen voisin suositella vaikkapa seuraavaa äänikorttia.
Focusrite Scarlett 18i20 3rd Gen
Focusrite Scarlett 18i20 3rd Gen on laadukas äänikortti ja hyvä vaihtoehto, jos tarvitset useita mikrofonisisääntuloja (8kpl) ja jos haluat tulevaisuudessa laajentaa niiden määrää ADAT-liitännän avulla. Äänikortista löytyy myös jopa 10 kpl linjaulostuloja, joiden avulla pystyt tekemään päämonitoroinnin lisäksi 4 kpl stereokuunteluja. Tämä on erityisen hyödyllistä, jos teet liveäänityksiä tai haluat parantaa kuuntelua esimerkiksi bänditreeneissä. Huomioithan, että jos haluat tehdä 4 kpl eriliisiä stereokuunteluja, tulet tarvitsemaan myös erillisen kuulokevahvistimen, sillä äänikortista löytyy vain 2 kpl omia kuulokeulostuloja. Linjasisään- ja -ulostuloja voit hyödyntää myös miksausvaiheessa, jos haluat käyttää tietokoneen ulkopuolisia kompressoreita, ekvalisaattoreita tai kaikulaitteita.
Äänikortista löytyy periaatteessa kaikki tarpeelliset liitännät mukaan lukien MIDI in/out, Word Clock, ADAT ja S/PDIF. Näillä liitännöillä pystyt toimimaan hyvin joustavasti monenlaisissa äänitys- ja miksaustilanteissa. USB-liitäntä tekee äänikortista helposti yhteensopivan monen eri tietokoneen kanssa.
Laulu/linja-äänittäminen
Useimmissa kotistudiotapauksissa ideana on äänittää pääasiallisesti lauluraitoja tai instrumentteja niin sanotusti linjaäänityksinä. Linjaäänittäminen tarkoittaa kitaran, basson tai syntetisaattorin äänittämistä ilman vahvistinta ja mikrofonia. Bassot varsinkin äänitetään nykyään useissa tapauksissa vain suoraan DI-signaalina ja soundi muokataan käyttämällä plugareita äänityöohjelman sisällä. Samaa työtapaa voi käyttää myös sähkökitaran kanssa. Monesti kuitenkin kitaran soundi luodaan jollain ulkoisella digitaalisella laitteella, joka yhdistetään äänikortin linjasisääntuloon. Tästä esimerkkinä vaikkapa Line 6 Helix – efektiprosessori.
Tällaisessa tapauksessa et tule tarvitsemaan äänikortilta kovin montaa mikrofoni- tai linjasisääntuloa. Yleensä 2 kpl mikrofonietuasteita riittää vallan mainiosti. Näin ollen tulet saamaan samalla rahalla suhteessa paljon paremmat etuasteet ja muuntimet kuin äänikortissa, joka on suunniteltu moniraitaäänittämiseen. Alla on esitelty yksi hyvä vaihtoehto pieneksi, mutta laadukkaaksi äänikortiksi kenen tahansa kotistudioon.
Universal Audio Apollo Solo
Universal Audion Apollo Solo -äänikortissa tulet saamaan äärimmäisen laadukkaat mikrofonietuasteet ja AD-muuntimet järkevään hintaan. Laitteesta on selkeästi karsittu kaikki ylimääräinen pois, mutta se sisältää kuitenkin tarpeellisen määrän erilaisia liitäntöjä. 2 kpl mikrofoni/linjasisääntuloja mahdollistavat lauluäänitykset ja stereolaitteiden yhdistämisen äänikorttiin näppärästi. Laitteesta löytyy myös erillinen instrumenttisisääntulo, johon voit kytkeä sähkökitaran tai basson suoraan ja äänittää DI-signaalit talteen.
Laadukkaasta äänikortista löytyy myös kaksi kappaletta linjaulostuloja, joilla voit hoitaa studiosi päämonitoroinnin. Tämän lisäksi laitteesta löytyy yksi kappale kuulokeulostuloja. Laite kytkeytyy tietokoneeseen thunderbolt-liitännän avulla, joten varmistathan, että koneestasi löytyy tuo kyseinen sisääntulo. Tämä äänikortti voisi olla myös erittäin hyvä valinta, jos päätavoitteenasi on pelkästään musiikin miksaaminen digitaalisia työkaluja käyttäen.
Liikkuva äänittäminen
Äänittäminen vaihtuvissa lokaatioissa on helpottunut ja yleistynyt 2000-luvun alun jälkeen huomattavasti. Monet äänikorttivalmistajat ovat tuoneet markkinoille näppärän kokoisia äänikortteja, jotka voi kätevästi kantaa vaikka läppärilaukun taskussa. Co-writing-sessioita harrastavat biisinkirjoittajat eivät välttämättä tarvitse äänikortilta sinänsä paljoa ominaisuuksia tai komponenttien erityistä laadukkuutta. Tärkeintä on, että äänikortti kulkee helposti mukana ja sen saa valjastettua käyttöön mahdollisimman nopeasti. Useasti kirjoitussessioissa luodaan biisejä ja lauluosuuksia ja lopulliset äänitykset tehdään oikeassa studiossa.
Mukana kulkevassa äänikortissa olisi hyvä olla ainakin 1 kpl mikrofonietuasteita, kuulokeliitäntä ja mahdollisesti myös MIDI-liitännät. Useat MIDI-laitteet yhdistyvä toki nykyään tietokoneisiin myös USB-väylän kautta, joten MIDI-liitäntä ei sinänsä ole mikään pakollisuus. Kannattaa myös tarkistaa, tarvitseeko äänikortti erillistä virtaa. Monessa tapauksessa tällaiset pienet äänikortit ottavat käyttövirtansa USB-liitännän kautta. Alla on esitelty yksi edullinen vaihtoehto, jos tarvitset tällaista kompaktia ratkaisua liikkuvaan äänittämiseen.
IK Multimedia iRig Pro Duo I/O
Tämä pieni äänikortti on äärimmäisen näppärän kokoinen ja pitää sisällään yllättävänkin paljon erilaisia ominaisuuksia/liitäntöjä. Laitteesta löytyy kaksi kappaletta mikrofoni/instrumenttisisääntuloja, kuulokeulostulo, 2 kpl linjaulostuloja ja MIDI-in/out. Laite toimii USB-liitännän kautta ja ottaa sen kautta myös käyttövirtansa. Erillistä virtapiuhaa ei siis tarvita. Näillä liitännöillä saat musiikilliset ideasi nopeasti talteen ja biisien kirjoittaminen onnistuu vaikkapa hotellihuoneessa tai treenikämpällä ilman vaivalloista kamojen roudaamista.
Kyseisen äänikortin komponentit eivät varmasti yllä aiemmin esiteltyjen äänikorttien tasolle, mutta kompakti koko, käytettävyys ja hinta ovat omalla tasollansa. Erinomainen laite liikkuvalle äänittäjälle tai vaikka kitaristin treenityökaluksi tien päälle. Jos haet laadukkaampaa äänikorttia liikkuvaan äänittämiseen ja budjetti ei ole este, voisin suositella toiseksi vaihtoehdoksi vaikkapa RME Babyface PRO -äänikorttia.
Laitteiden yhteensopivuus
Äänikorttia valittaessa kannattaa ottaa huomioon myös muut käytettävät laitteet, kuten tietokone, MIDI-ohjaimet ja ohjelmistot. Monetkaan äänikorttivalmistajat eivät jatka ajureidensa päivittämistä kovin montaa vuotta laitteen myynnistä poistumisen jälkeen. Yhteensopivuusongelma saattaa muodostua myös toiseen suuntaan. Jos sinulla on vanha tietokone, saattaa olla, että uusimmat äänikortit eivät tuekaan vanhaa käyttöjärjestelmääsi. Tämä saattaa olla turhauttava ongelma, jonka pystyy väistämään ottamalla etukäteen selkoa oman tietokoneen ja äänikortin ominaisuuksista.
Eli jos ostat täysin uuden äänikortin, niin varmista, että tietokoneesi käyttöjärjestelmä ei ole ihan kivikautinen. Tai jos ostat käytetyn vanhan äänikortin varmista, että sille löytyy ajurit ja tarvittavat reititysohjelmistot, jotka toimivat käyttöjärjestelmälläsi. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tällaisen yhteensopivuusongelman älyäminen jälkikäteen on vähintäänkin aikaa ja jopa kukkaroa kuluttava tilanne.
Liitäntöjen kanssa kannattaa myös olla tarkkana, sillä Firewire- tai Thunderbolt-liitäntöjä ei löydy jokaisesta tietokoneesta. USB on varmasti turvallisin vaihtoehto, jos et ole varma saatko äänikortin liitettyä nykyiseen tietokoneeseesi. Firewire-kortteja saa lisättyä pöytäkoneisiin PCI-liitännän avulla, mutta läppäreiden kanssa laajennusta ei ole tietääkseni mahdollista tehdä.
Loppuyhteenveto
Äänikortteja on siis monenlaisia ja monenhintaisia. Ennen ostopäätöstä mieti hetki, mitä tulet äänikortilta tarvitsemaan. Valitsemalla oikeanlaisen äänikortin tulet saamaan eniten vastinetta rahoillesi. Kotistudion äänikorttiin ei mielestäni kannata sijoittaa yli 1000 euroa, sillä jo 300-500 eurolla tulet varmasti saamaan tarpeeksi laadukkaan laitteen (joskus jopa halvemmalla).
Toivottavasti tämä teksti selvensi termistöä aihealueen ympärillä ja auttoi sinua löytämään sinulle sopivan äänikortin. Alla olevasta linkistä voit lukea blogikirjoitukseni, joka voi auttaa sinua valitsemaan sopivan äänitysohjelman. Tekstissä esitellään 5 kpl ilmaisia äänitysohjelmia. Linkkaan alle myös blogikirjoitukseni kotistudion akustoinnista, jonka avulla voit viedä kotistudiosi kuuntelun uudelle tasolle.
Katso myös
Kirjoita kommentteihin alapuolelle, mikä on sinun valintasi kotistudion äänikortiksi ja mitä ominaisuuksia äänikortilta tarvitset ensisijaisesti. Jos tarvitset apua äänitteesi tuottamisessa tai etsit miksaajaa äänitteellesi, vieraile äänitys ja miksaus -sivulla ja lähetä viesti sivun alaosassa olevalla lomakkeella.
Hei
Studio One ei tunnista minun Scarlett Solo interfacea. Onko yleinen vika. Audacity kyllä tunnistaa mutta haluaisin kokeilla jotain muuta ohjelmaa millä miksata raitoja.